Clash Discs

Clash Discs tuotepakkaus

Toteutimme Clash Discs Oy:lle puisen tuotepakkauksen heidän frisbeegolfkiekkoja varten. Clash Discs on kotimainen frisbeegolfkiekkojen valmistaja, jonka tuotteita myydään kansainvälisesti yli kahteenkymmeneen maahan. Frisbeegolfin suosio on kasvanut viimeisen parin vuoden aikana räjähdysmäisesti, kuten on käynyt myös Timo Nuutisen perustamalle Clash Discs yritykselle, jonka korkealaatuisia kiekkoja himoitsevat myös kaikki frisbeegolfin huippunimet!

Clash Discsin päämarkkina-alue on Pohjois-Amerikka, josta tällä hetkellä tulee yli 50 prosenttia yhtiön liikevaihdosta. Yhtiö tavoittelee pelkästään Pohjois-Amerikasta neljän miljoonan euron liikevaihtoa vuoteen 2026 mennessä.

Frisbeegolfin hurja harrastajamäärän kasvu on lisännyt frisbeegolfkiekkojen ostamista myös puhtaasti keräilytarkoituksessa ja näin markkinoille tuodaan paljon ns. keräilykiekkoja ja settejä, joiden saatavuus on hyvin rajattu.

Keräilykiekkojen osalta niiden arvoon vaikuttavat brändin lisäksi luonnollisesti kyseisen erän kiekkojen saatavuus, mutta myös monet muut tekijät kuten kuinka suosittu kyseinen kiekko on ammattipelaajien käyttämänä.

Kysyntä on toki lisännyt myös tarjontaa ja sitä kautta etenkin Pohjois-Amerikan markkinoilla on osattava hyödyntää kaikki keinot brändin vahvistamisessa! Laadukas tuotepakkaus on yksi selkeä lisäarvoa luova elementti ja tärkeä osa brändistrategiaa, jonka myös Clash Discs Oy:n Timo Nuutinen tiedosti tuodessaan kuusi kappaletta frisbeekiekkoja Kolo Designin toimistolle pakkaussuunnittelua varten!

“Halusimme toteuttaa Clash Discs Box 2023 setin, jossa olisi kuusi erikoisjulkaisua frisbeegolfkiekoistamme – mahdollisimman tyylikkäästi pakattuna”, kertoo Timo ja jatkaa “Etenkin Pohjois-Amerikassa laadukkaan tuotepakkauksen merkitystä ei voi liikaa korostaa ja halusimmekin jotakin sellaista, joka aivan varmasti erottaa meidän kilpailijoistamme ja vahvistaa brändi-imagoamme”.

“Kolo Design yrityksenä ja heidän tuotteet olivat minulle entuudestaan tuttuja, josta tiesin, että he pystyisivät toteuttamaan pitkälti jalostettuja vaneripakkauksia myös hiukan haastavampiin muotoihin”, kertoo puolestaan Clash Discs Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Nuutinen.

“Tuotteen litteä ja pyöreä muoto olivat luonnollisesti puupakkausten osalta pienoinen haaste, mutta Kolo Designin patentoidut liitosmekanismit ja käytössä olevat työvälineet avaavat myös puupakkauksien suunnitteluun kokonaan uusia mahdollisuuksia”, toteaa Kolo Designin myyntijohtaja Jani Niemeläinen.

Suunnitteluprosessin päätteeksi syntyi Clash Discs Box 2023, joka lanseerattiin maailmanlaajuisesti 8.12 hyvän kampanjan saattelemana.

“Pääosin Clash Discs Box 2023 myyntipakkaukset menevät meillä myyntiin Pohjois-Amerikkaan ja vastaanotto ja palaute on ollut kieltämättä äärimmäisen hyvää! Koivuvanerinen pakkaus on selkeästi herättänyt huomioita ja aikaansaanut aitoa lisäkysyntää. Onnistuneen tuotepakkauksen avulla olemme pystyneet kasvattamaan tuotteiden kiertoa ja keskiostosta, ja samalla vahvistamaan brändiämme,” myhäilee Timo tyytyväisenä.

Seuraava yhteisprojektikin on jo sovittu eli myyntiständit vähittäiskauppoihin. Odotukset ovat molemmin puolin kovat!

Takaisin